18.1.12




















































Olimme kuukauden Keniassa. Olin siellä tapaamassa Nairobissa asuvaa siskoani ja sitten muuten vaan seikkailemassa. Kuvasimme myös pienen dokumentin kehitysapua varten Fida Internationalille, mutta siitä lisää sitten vasta keväämmällä. Jos jotain, niin matkamme oli perspektiiviä antava..



































En ole ennen nähnyt niin paljon köyhyyttä, mutten myöskään niin rentoja heppuja kuin afrikkalaiset. Siellähän melkein nolasi itsensä jos alkoi liikaa hötkyilemään! Asiat menivät rennosti omalla painollaan ja vähitellen alituiseen kaaokseen ja odotteluun tottui. Ongelmien ilmetessä sanottiin vaan että "Pole, pole" (Tarkoittaa niinku että rennosti vaan, ota iisisti, älä stressaa ja sitä rataa..)




Tutustuimme rannikolla paikallisiin, jotka kutsuivat meidät asumaan kotiinsa. Saimme myös kunnian olla mukana heidän poikansa ympärileikkausjuhlissa. Sen kunniaksi teurastettiin aamulla vuohi.





































Samaisessa Mtwapan kylässä tapasimme myös paikallisia muusikoita. RRRESPECT FI DE DR. CHIZEE!! Thank you for everything and welcome to Finland!







Muutamana ensimmäisenä päivänä palattuamme Suomeen koin olevani miljoonääri joka asuu lasiboksissa missä kaikki on niin killtävää ja puhdasta että teki melkein mieli melkein nuoleskella kaikkia tasoja ja pintoja :D Olin myös hieman järkyttynyt nähdessäni ensimmäistä kertaa kuukauteen niin paljon valittavia ja masentuneita ihmisiä… Muutaman päivän päästä palauduin taas omieni kaltaiseksi ja tässä sitä nyt sitten ollaan taas, kaamoksen nujertamana, syvällä ah! niin suloisessa itsesäälin ja murjotuksen alhossa. 

Olen siis yrittänyt pitää itseni mahdollisimman kiireisenä. Mukavaa hässäkkää viimeviikonlopuksi toikin upea Folklandia-risteily. Esiinnyimme siellä uudistuneen Liljan Loiston kanssa. Nykyään yhtyeessämme soittaa minun ja Pupan lisäksi Jätkäjätkistä tutut Kim Rantala (urut, haitari) ja Antti Kivimäki (kontrabasso) sekä Liikkuvien Pilvien Tatu Rönkkö (rummut). Ainiin ja tietysti meikän oma Matti Pitkänen (viulu), joka osoittautuikin risteilyn ylivoimaiseksi supertähdeksi. Eikä ihme, onhan tämä Pitkäsen poika pyörinyt noissa kansanmusiikkipiireissä jo 2,5-vuotiaasta saakka. Tutustuimme kesällä kun feattasin hänen tulevalle debyyttilevylle, jonka julkaisee lähitulevaisuudessa Roihis Musica. Maistiaisia voi kuulla täältä.




Sekoboltsi Sibis Folk Bigband esiintymässä Folklandia risteilyllä ja sekoboltsia kansanmusayleisöä tanssilattialle. Tässä ollaan jo valvottu yksi yö. :)

Loppuviikon ohjelmassa on Soul Investigatorsien keikka Le Bonkissa huomenna ja Lassi Valtosen  feattausta Tavastialla perjantaina. Nähdään siellä!

24.11.11

Tänään olin katsomassa Kaisaniemen ala-asteella kummipoikani luokan näytelmää "Prinsessa Ruusunen" :) Kummipoikani esitti siinä kyläläistä ja hänellä oli yksi vuorosana jota odotin niin jännityneenä että hänen sanottuaan sen kiljahdin ja taputin vahingossa, siis ihan kesken näytelmää...Mutta siis ihan täysin puolueettomasti hän oli vaan yksinkertaisesti paras, vaikka olihan ne muutkin suloisia. Sen jälkeen eksyin siihen viereen Vuorikadulle tosi kivaan vintage-kauppaan, Indian Summeriin, josta löysin J. Porolan kierrätysmateriaalista kyhätyn mekon. Tässä kuva, mutta esittelen sitä takuuvarmasti lisää meidän seuraavalla keikalla, joka onkin vasta ensi vuoden puolella, koska joulukuun vietän Keniassa. Nyt takaisin pakkaushommiin, muutamme sunnuntaina uuteen kotiin.


20.11.11

Meillä oli perjantaina koko orkesterin voimin keikka Nosturissa AKL:n bileissä. Kuten kerroin olen ollut vähän omiin oloihin vetäytynyt joten oli vähän vaikea päästä aluksi keikkatunnelmaan, mutta oli mukavaa päästä pitkästä aikaa lauteille koko poppoolla. Harpistimme Salla oli ensimmäistä kertaa mukana koko yhtyeen keikalla. Onneksi meidän orkesterissa on niin valovoimaisia tyyppejä ettei kaikki ole vaan mun varassa. Erityispropsit Leissin glitterikeijutanssinumerosta! :D Tässä muutamia Einon ottamia kuvia perjantain keikalta.



Seuraavana päivänä köröttelimme Jyväskylään Höstfestiin. Meitä oli vastassa joukku hyväntuulisiä Jyväskylän hippejä ja majoitus joittenkin sydämellisien tyttöjen kauniissa, flyygelillä varustetussa, asunnossa Kirkkopuiston vieressä. On aina erityisen kallisarvoista päästä kunnolla latautumaan ennen keikkaa jonnekkin kodinomaiseen ympäristöön. Jyväskylän yleisö oli fantastinen ja koimme olevamme omiemme parissa. Kuten sanoinkin jo keikalla; pyrin aina luomaan musiikillani parantavaa ilmapiiriä, mutta tällä kertaa koin itse parantuvani. <3 HÖSTFEST <3 


15.11.11

Minulla on ollut sellainen blokki. Blogiblokki. Ja muutenkin hyvin monipuolinen blokki. En ole kyennyt oikein mihinkään. Rastastuksenopettajanikin on ollut kiireinen joten en ole päässyt tunneille ja olen voinut huonosti kun en ole päässyt luontoon enkä eläinten lähelle. Tai no oltiin me Orivedellä yksi yö sellaisessa ihanassa vanhassa maalaistalossa, mutta se oli vaan sellaista tekohengitystä, muutoin on pitänyt olla kaupungissa... 


4.11.11

Tämähän on ollutkin ihan kiva viikko. Vaikka kaipuuni pois kaupungista on paisunut välillä lähes sietämättömiin mittoihin, on elämä onneksi pitänyt niin kiireisenä etten ole ehtinyt keskittyä siihen ikävään ihan liikaa…

Torstai oli viikon kohokohta. Minulla oli suuri ilo ja kunnia ensiesiintyä harpisti Salla Hakkolan kanssa. Ja iltakin oli aikamoisen erityinen, nimittäin korsettiliike Belle Modesten uuden korsettimalliston lanseerausbileet Suvilahden Magitossa. Illan ohjemistoon kuului muotinäytöksen lisäksi myös Itty Bitty Tease Cabaretin soolo- ja ryhmäesityksiä. Minut ja Salla puettiin arvokkaisiin juhla-asuihin, joihin kuului luonnollisesti korkealaatuiset korsetit. Tunsin olevani kuin Scarlett O'Hara konsanaan. En ollut koskaan aiemmin pukeutunut korsettiin ja yritin totutella siihen jo tunteja ennen keikkaa. Aluksi tuntui ahtaalta, mutta loppujen lopuksi totuin ja pyysinkin sitä kiristettävän juuri ennen keikkaa, mikä osoittautui todella huonoksi ideaksi. Esitimme kolme kappalettani joista toisen puolessa välissä näkökenttääni alkoi yhtäkkiä ilmaantua outoja harmaita läiskiä ja korvissani alkoi soida. Tunsin olevani laulava ilmapallo. Olin lähellä keskeyttää keikan, koska olin varma että pyörryn. Päätin sinnitellä ajatellen, että jos pökerryn niin ainakin teen sen mahdollisimman viehkeästi ja tyylillä, käsi otsalla,  niinkuin elokuvissa. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt, vaan pääsimme kunniakkaasti kaikki kolme kappaletta loppuun saakka. Kumarruksien ja  muutamien poseerauksien jälkeen pääsin vapauttamaan hieman happea aivoihini. Ovat ne varmaan aikamoisia valopäitä olleet ne naiset silloin barokkiaikoihin - eihän tuossa nyt pysty ajattelemaan kun kiristää niin paljon! Joo, kyllä Sallan kanssa oli upeaa soittaa ja ilta oli muutenkin aivan mahtava, mutta ei tuo burleskihomma ole kyllä ehkä minun juttu kummiskaan. Molen sitä mieltä että jos tekee mieli olla vähissä kuteissa niin sitten kaikki pois vaan ja niitylle kirmaamaan!



Tänään vietin muutaman tunnin Ihmisten Torilla, joka seuraa Occupy Wall Street- liikettä. Ihmisten tori sijaitsee Sanomatalon takana olevan aukion reunassa, makasiiniraunioiden edessä. Sinne voi mennä naukkaamaan ilmaisen kahvikupposen ja keskustelemaan mistä vaan mieltä askarruttavasta asiasta. Itse olin siellä vaan lähinnä hiljaa ja mietiskelin… Niin monta asiaa on pielessä ja nuo pienet teltat ja muutama urhea sielu siellä pyörimässä muuttaakseen kaiken... Ne vaan näyttivät niin voimattomilta ympäröivien massiivisten tornitalojen varjossa...Tuntui todella skeptiseltä, olin pettynyt itseeni. Ajattelin, että systeemi on vaan paska ja turha sitä koneistoa vastaan on taistella. Mutta onneksi jotkut jaksaa - kunnia, ylistys ja kiitos heille! Kyllä minä aion niitä polttopuita ja huopia sinne kiikuttaa vaikka en muuta jaksaiskaan. Onpahan noilla kultaisilla ihmisillä ainakin lämmin…. "Aiomme olla täällä niin kauan kunnes Suomeen saadaan uusi perustuslaki." -Aktivisti Ihmisten Torilla tänään. Toivon todellakin, että seuraavista talvista tulisi leutoja.




2.11.11

Olin ystäväni Tepun luona guashattavana. Tämä oli ensimmäinen hoitokertani. Reggaemimmi Tepun koti Hermannissa on kaunis ja siellä on helppo rentoutua. Alun rentoutuksen jälkeen alkoi shiatsu-tyylinen hieronta. Varmasti jokainen kyseisen naisen tunteva voi yhtyä kanssani siihen, että Tepun käsissä on jokin ihmeellinen parantava kosketus. Hän vaan löytää kaikki oikeat paikat ja tsup! hoitaa paikat kuntoon. Sitten alkoi guashaus. Rehellisesti sanottuna sattui paikoitellen aika paljon, mutta ooooh mikä ihana rentoutus siitä seurasikaan. Nyt mun selkä on sen näköinen kuin mut ois pieksetty, mutta ei siihen satu kummiskaan. Se guashaus pistää vaan semmosen jähmettyneen veren liikkeelle poistaen kuonaa ja helpottaen kaikenlaisia vaivoja. Kiinalaisen lääketieteen mukaan juuri se jähmettynyt veri aiheuttaa kaikki sairaudet. Olen ollut elämässäni ties minkälaisissa hoidoissa, mutta tähän aion mennä uudelleen heti ensi viikolla, koska vaikutuksen ovat sekeän parantavat. Tepu tekee harjoitushoitoja vielä erittäin edullisesti ja niitä voi kysellä häneltä sähköpostitse tepu.bogdanoff@gmail.com 




31.10.11

Tänään oli kolmas ratsastustunti. Ensimmäistä kertaa tuntui, että alan vähitellen saamaan jonkinlaista tuntumaa siihen hommaan. Olimme ulkona. Oli jälleen kaunis, aurinkoinen aamu. Pharaon kenkä oli vähän irronnut joten emme voineet ravata paljoa, mutta sekin vähä minkä jolkuttelimme tuntui huomattavasti helpommalta kuin edellisellä kerralla. Ratsastusasento alkaa nyt jo löytyä ja omat varusteet tuovat myös varmuutta. Ehkä minusta tulee vielä joskus kunnon cowgirl.  Opettajani Lotta kertoi minulle tänään enemmän ammattiratsastuksesta ja hevosten hoidosta. Ei mikään ihme että ratsatus ei ole kaikkein edullisin harrastus, kun pelkästään jo hevosen varusteet maksavat niin paljon. Pelkkä satula maksaa kuulemma semmoset 2000 euroa. Hevosen ylläpitokin on tyyristä homma. Pitää alkaa säveltämään niitä hittibiisejä ja vähän äkkiä jos aion sen oman pollen joskus hommata.

Hommasin tämmöiset Däslön housut, saappaat ja chopsit. Haluaisin vielä joskus kunnon ratsastussaappaat, mutta näillä on hyvä aloittaa.

Tunnin jälkeen minulla oli yhdet kuvaukset ja sen jälkeen keskityin taas vähän nuottikirja-asioihin. Timmion Records julkaisee nimittäin joulukuussa nuottikirjan osasta minun ensimmäisen ja toisen levyn kappaleita. Kappaleet nuotintaa Sami Baldauf. On ollut hienoa nähdä omia biisejä nuotteina. Jotenkin hurjan ylevää!

On ollut kiva päivä mutta unelmoin jo taas kovasti pääsystä pois kaupungista. Onneksi me mennään ensi viikonloppuna mökille. Sitä ennen on vielä tiedossa ainakin korsettimalliston lanseerausbileet missä esiinnymme ensimmäistä kertaa yhdessä harpistin kanssa <3